On kulunut pitkä aika siitä, kun alumiinifoliota, jota aikoinaan kutsuttiin "hopeapaperiksi" ja joka oli erittäin arvokas, käytettiin tavallisissa kotitalouksissa "kotitalousfoliona" ja "ruoanlaittovälineenä". Alumiinifolion käytöllä pakkausmateriaalina on kuitenkin vain 85 vuoden historia.
Muinaisista ajoista lähtien. Ihmiset ovat löytäneet monia metalleja, kuten kuparia ja rautaa, ja niitä on käytetty laajalti. Alumiini tunnistettiin metalliksi vasta 1800-luvun alussa, vain 170 vuotta sitten. Siksi tarina ranskalaisesta Napoleon III:sta, joka käytti alumiinikaulakorua esitelläkseen Versailles'n palatsissa, on välitetty tähän päivään asti.
Ennen -19luvun puoliväliä alumiinia pidettiin aina jalometallina, joka oli vertaansa vailla kultaan ja hopeaan. Itävaltalainen kemisti Bahia keksi kuitenkin nykypäivän "märkämenetelmän", jota kutsutaan myös "Bahia-menetelmäksi". Toisin sanoen raakamalmiferrosiitti liuotetaan alkaliin ja siitä uutetaan alumiinia. Tämän menetelmän keksimisen ansiosta alumiinin teollisen tuotannon kanavat avattiin lopulta 1800-luvun jälkipuoliskolla. Lisäksi vuosina 1902-1905 alumiinifolio, eräänlainen alumiinivalssattu tuote, aloitti teollisen tuotannon maailmassa.
Alumiinifolion valmistusmenetelmää kutsuttiin tuolloin "monikerroksisen levyn valssausmenetelmäksi". Tämä menetelmä on peittää useita alumiinilevykerroksia ja rullata niitä sitten toistuvasti rullarullalla, kunnes ne saavuttavat määritellyn paksuuden. Tämä on äärimmäisen primitiivinen kalanterointimenetelmä, joten alumiinifolion vähimmäispaksuus voi olla vain 1 mm ja saumoja on paljon, joten sitä ei voida käyttää teollisuusmateriaaleihin ollenkaan.
Tämä johtui tuolloin hyvin takapajuisesta kalanterointitekniikasta. Tuolloin ihmiset tiesivät vain, että alumiinifolion vierimisen vaimennusnopeus valssauksen aikana liittyi rullarullan pystypaineeseen; nykyään erittäin tärkeää on valssatun materiaalin pystyseinän vetolujuus. Se on tuntematon, samoin kuin vierintäöljyn lämpötilan, viskositeetin ja vierintänopeuden välinen suhde. Siksi alumiinifolio valmistetaan yksinkertaisesti puristamalla laminoidut alumiinilevyt pystysuunnassa kalanterointitelalla.
Vuonna 1910 sveitsiläinen Laubart Wikta Neher keksi jatkuvan nauhavalssausmenetelmän, joka perustuu nykyisen alumiinifolion valssausmenetelmän perusperiaatteisiin, ja toteutti menestyksekkäästi alumiinifolion teollisen tuotannon. Tällä tavalla ei vain voida valmistaa vakaalaatuista alumiinifoliota, vaan myös valssausnopeutta voidaan lisätä huomattavasti. Käytännöllinen ja halpa teollisuusmateriaali, alumiinifolio, on vihdoin ilmestynyt.
Aluksi Nehelin motiivi teollisuustuotannon kehittämiseen oli käyttää alumiinifoliota tiivistemateriaalina Euroopassa suosittuihin ilmalaivoihin. Lopulta hän kehitti saumattoman alumiinifolionauhan. Se ei kuitenkaan saavuttanut odotettua tarkoitusta ilmalaivojen rakennusmateriaalien, jonka päämateriaalina oli lampaannahka, vahvistava materiaali.
Tämän seurauksena Nehale oli raskaasti velkaantunut ja turhautunut. Vuonna 1911 sveitsiläinen suklaayhtiö löysi Nehalen keksimän korkealaatuisen ja edullisen alumiinifolion ja käytti tätä alumiinifoliota suklaapakkausmateriaalina, joka korvasi aiemman tinafolion. Pakkausmateriaalit. Siitä lähtien alumiinifolion historia pakkausmateriaalina alkoi.
